Kokemuksia sosiaalityön harjoittelusta

Menetelmäopinnot ja tutkimus osana sosiaalityön opintoja, eli "hitto näitä kvanti- ja kvalijuttuja"

”Mua ahdistaa toi kvantikurssi, kun se on niin työläs…”
”Mä en taas jaksais yhtään tota kvalia kun ne asiat menee niin ohi ja lujaa”
”Mites toi gradusemma, arvaa muistako mitään niistä tutkimusjutuista”
”Orientaatioseminaari on kyllä aika hyvä muistuttelija noista menetelmäjutuista, kun ei niistä mitään silloin jäänyt mieleen”
Sosiaalityön opinnot on kuuluisasti ehkä yksi käytännön läheisimmistä oppinaineista ja tutkinto-ohjelmista yliopistossa: opintoihimme kuuluu 30 opintopistettä, eli 10 % harjoittelua, sekä vapaaehtoistyön jakso, useita tutustumiskäyntejä ja kokemusasiantuntijaluentoja sekä opintojen jatkuvaa reflektointia tulevan profession kannalta. Uskallan myös väittää parin-kolmen vuoden kokemuksella, että moni opiskelijoista tulee opiskelemaan käytäntöä janoavin ja odottavin ajatuksin. Joillakin toiveena on, että heti alusta alkaen pääsisi tapaamaan konkreettisesti asiakkaita ja harjoittelemaan siinä tarvittavia konkreettisia kohtaamisen ja vuorovaikutuksen taitoja. Silti monelle opintojen alkupää on jopa pettymys tai ainakin iso yllätys: sosiaalityön taustateoriat ja historia, käsitteenmäärittelyt ja sosiaalipoliittiset taustaideologiat tuntuvat olevan kaukana niistä ihmisistä, joita halutaan auttaa.

Totta on, että opinnot alussa sisältävät sosiaalityötä yhteiskunta- ja kulttuuritieteisiin liittäviä yksikön yhteisiä opintoja sekä yleisluontoisia sosiaalityön perusopintoja. Mukana kandidaattiopinnoissa on kehuttujen käytännön opetukseen liittyvien jaksojen lisäksi myös tutkimusmenetelmäopintoja hurjan 10 opintopisteen verran. Koen, että nimenomaan yhteiset opinnot ja tutkimusmenetelmäopinnot koetaan usein vaativimmiksi, turhauttavimmiksi ja tarpeettomimmiksi osaksi opintoja.
Haluan ottaa tähän tutkimus- ja metodiopintokriiseilyyn rohkeasti puolustavan ja mahdollisimman taidokkaasti perustelevan kannan. Luettuani läpi eri yliopistojen sosiaalityön kandidaatti- ja maisteritason opintojen tavoitelistauksia nousevat esille seuraavat tavoitteet:

• opiskelija hallitsee oppialan teoreettiset, ammatilliset ja tutkimukselliset perusteet
• opiskelija hallitsee yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen perustaidot ja on omaksunut analyyttisen suhteen sosiaaliseen todellisuuteen
• opiskelija saa tietoa tutkimukseen perustuvasta yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatason ammatillisesta toiminnasta sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja lievittämiseksi.
• opiskelija ymmärtää sosiaalityön olevan professio, oppiala ja yhteiskunnan toimintajärjestelmä, joka koostuu tutkimuksesta, koulutuksesta ja käytännön sosiaalityöstä sekä niiden vuorovaikutuksesta.
• opiskelija saa sosiaalityöntekijän pätevyyden lisäksi tutkijan valmiudet sekä laajan sosiaalitieteellisen yleissivistyksen
• kykenee perusteltuun ajatteluun

Termit tutkimus ja tutkimukseen perustuva nousevat keskeisinä tavoite- ja merkityskohtina esille, vaikkei kohtaamisen, vuorovaikutustaitojen ja käytännön työn tavoitteita sovi olla korostamatta. Tämä tutkimuksellisten kohtien korostaminen on kuitenkin perusteltua mielestäni, koska sosiaalityö on akateeminen oppiala, jossa opetettavan ja omaksuttavan tiedon tulee perustua tieteellisin kriteereihin tuotettuun tietoon. Olennaista opetuksen kannalta ei siltikään ole tutkia sosiaalityötä vain ontologisesta ja epistemologisesta ilosta, vaan tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia käytäntöjä ja menetelmiä, linjauksia ja suosituksia sekä tuottaa kriittisen ja uusintavan ajattelun lähtökohtia kenttätyöhön. Moni opiskelija pohtii silti ääneen, että ”miksi opiskelemme näitä teorioita kun ne ovat niin kaukana käytännöstä”. Ystävät, opiskelijatoverit ja tulevat kollegat: siksi, että se, mitä janoatte päästä käytännössä tekemään olisi tutkitusti perusteltua, vaikuttavaa, laadukasta ja profession vallitsevan aseman kannalta merkityksellistä. Totta on varmasti se, että usein varsinainen asiakastyö on vaihteleviin ja tilannekohtaisiin toimintamuotoihin perustuvaa. Asiakastyön tulee olla asiakaslähtöistä ja osallistavaa. Mutta olisiko näidenkään ilmiöiden korostumiseen koskaan päädytty, ellei ilmiöitä olisi nostettu merkittäväksi tutkimuksen kohteeksi ja haalittu empiiristä tai teoreettista näyttöä aiheen merkityksestä. Tutkimuksen tarkoituksena on hakea, tuoda ja luoda tietoa ympäröivästä maailmasta sekä sen olijoiden suhteesta siihen. Tieteellisesti, ei mutulla tai fiilispohjalla.

Tutkimuksellisten tavoitteiden korostaminen on tärkeää myös yliopiston käytävillä ja luentosaleissa leijuvan tutkimus- ja metodiopintokriiseilyn kohtaamisessa. On muistettava perustella, miksi yliopisto-opinnot sisältävät tutkimusmenetelmäopintoja. On muistettava pyrkiä opettamaan näitä asioita riittävän perusteellisesti, erilaisin keinoin ja opiskelijoiden palautetta kuunnellen. On muistettava perustella sosiaalityölle rakentumassa olevan (?) professioaseman tieteellisen pohjan merkitystä. On muistutettava siitä, että haastavia ja mediaa kiinnostavia tilanteita ilmenee kentällä usein silloin, kun ei voida perustella miksi tietyllä tavalla on toimittu. On muistutettava siitäkin, että sosiaalityö on myös yhteiskunnallinen instituutio, jolla on vallankäyttäjän, puolestapuhujan ja äänen esille tuojan rooli. Haluatko sinä, että nämä ilmiöt perustuvat mutu-tuntumaan tai fiiliksen pohjalta tuotettuihin toimintatapoihin?

Minä en, joten mars sinne graduseminaariin ja pölyisten tutkimusmenetelmäoppaiden pariin. Se on minulle tällä hetkellä oman itseni ontologian ja epistemologian, tieteenfilosofisten käsitysteni ja silleen muuten vaan merkityksellistä ;)

Terveisin,
sosiaalityön maisterivaiheenopiskelija Eveliina

(blogikirjoitus julkaistu alun perin osana STYS3B- eli Tutkimusprosessissa-kurssin korvaavana tehtävänä)