Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Puheenjohtajan tervehdys

Vuosi 2017 on saatu SOSsissa reippaasti käyntiin ja nyt onkin jo korkea aika naputella blogiin perinteistä puheenjohtajan fiilispostausta. :) Allekirjoittanut on jo kolmatta vuotta mukana pyörittämässä SOSsia, mutta hallituksessa enemmistön muodostavat tänä vuonna uudet toimijat, suurin osa aivan tuoreita fukseja. Tuoreet aktiivit tuovat tullessaan uutta energiaa ja uusia näkökulmia toiminnan järjestämiseen. SOSsin toiminta pyritään edelleen pitämään monipuolisena ja helposti lähestyttävänä.  SOS järjestää tänäkin vuonna tapahtumia laidasta laitaan, on bileitä, liikuntatapahtumia, leffailtoja, työelämäexcursioita, sossulakahveja… SOSsin toiminnassa pysyvät tietyt vanhat peruspilarit, kuten syksyn tuutorointitapahtumat ja perinteiset valkohaalarisitsit Incecsin ja TLK:n kanssa. Myös viime vuonna syntyneitä uusia innovaatioita, kuten kuukauden hyvinvointisähköpostia, ”aikuistuutorointia” ja lukupiiritoimintaa jatketaan ja kehitetään tänäkin vuonna. Poikkitieteellinen yhteistyö jatkuu