SOS ry:n vuoden 2015 toimijat on nyt valittu!

Keskiviikkona 26.11. SOS ry:n istuva hallitus ja kasapäin tulevia toiminnasta kiinnostuneita eri vuosikurssien opiskelijoita kerääntyivät Linnan kokoushuoneeseen. Aiheena oli yhdistyksen sääntömääräisen syyskokouksen luonteeseen kuuluen toimintasuunnitelman ja talousarvion läpikäyminen ja hyväksyminen. Sitäkin jännempänä tapahtumana odotettiin ensi vuoden noin yhdeksän hallituslaisen ja muiden vastaavien valintaa erilaisiin tehtäviin aina ainejärjestötilavastaavasta ympäristövastaavaan! Kuluvana vuonna SOS ry:n aktiiviporukka on koostunut yhteensä häkellyttävästä 21 henkilön joukkiosta, joten odotukset toiminnasta kiinnostuneiden määrästä olivat suuret ja toisaalta pelokkaat, jos laajasti päädyttäisi toimijoiden valitaan äänestyksellä. Tällainen toiminta ei ole SOS ry:ssä aiempien vuosien hallitusrekrytoinnissa kovinkaan tuttua...

SOS ry:ssä perinteenä on ollut jo pitkin syksyä tapahtuva "hallituskähmintä", jossa udellaan, kuulustellaan ja kaivetaan esiin hiemankin aktiivitoiminnasta kiinnostuneiden syvimpiä mietteitä. Joissakin (aine)järjestöissä toimintapa on puolestaan suurempaan salailuun ja ehkä suurempaan demokratiaan perustuen sellainen, ettei ennen syyskokousta tiedetä kenenkään ambitioista. Toisaalta joissakin järjestöissä halukkaita mukaan on niin paljon, että kokoukseen täytyy saapua CV toisessa ja tarkkaan hiotut argumentointitaidot toisessa kainalossa mukanaan. SOSsissa on kuitenkin havaittu hyväksi, että toimijoiden kiinnostuksesta tiedetään jotain jo etukäteen. Tällöin vältytään paremmin istuvan hallituksen puheenjohtajan ja jatkavien toimijoiden ylettömältä stressiltä siitä, että miten toiminta  jatkuu ensi vuonna. Toisaalta tiedustelun kautta voidaan jo valmistautua mahdollisiin päällekkäiseen kiinnostuksen kohteisiin ja joustaviin hallituspaikkaneuvotteluihin. 

Syyskokous toi tullessaan odottamattomia äänestystilanteita joidenkin vastaavuuksien osalta, mutta se toi myös mukanaan arvokasta uutta tietoa siitä, millä tasolla ja miltä osin SOS ry:n hallitustoiminta nykyisin opiskelijoita kiinnostaa. Kiinnostusta meinaan on, mikä on hienoa, arvokasta ja ihanaa, mutta tuo myös mukanaan varjopuolen etteivät kaikkien toimintaan mukaan haluvien odotukset välttämättä täyty valintojen myötä. Kun vuonna 2012 sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön yhteisestä ainejärjestöstä tuli tutkinto-ohjelmauudistuksen myötä "vain" sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö, pelättiin miedosti sitä, että mitä järjestölle tapahtuu. Riittääkö pienemmästä jäsenmäärästä riittävästi innokkaita toimintaa ylläpitämään, siten etteivät ne muutamat jo siihen asti aktiiviset opiskelijat rasitu liikaa? Löytyykö sosiaalityön opiskelijoiden joukosta riittävästi sellaisia opiskelijoita, joilla on aikaa ja intoa panostaa toiminnan ylläpitämiseen rakenteellisessa muutoskohdassa.

Kyllä riitti, ja riittää edelleen! <3 40-vuotias SOS ry on oman kokemukseni mukaan loistavassa alkavassa keski-iän tuomassa itsevarmuuden nousukiidossa: on paikka maailmassa on kutakuinkin löytynyt, sosiaalipolitiikan opiskelijalapset on tuettu eteenpäin lentämään pesästä ja nyt on aikaa oman itsen ajatteluun ja kehittämiseen. Ja oh boys, vaikka toiminta on jo nyt monipuolista ja runsasta, riittää kehittämistä aina.

Täten haluan toivottaa onnea SOS ry:n vuoden 2015 hallitukselle ja vastaaville. Erityisesti tässä vaiheessa kiitos Rannan Johannalle tukevasta varapuheenjohtajuudesta kuluvana vuonna ja muutenkin aktiivisista vuosista järjestössä sekä Juurakon Sannalle tsemppiä alkavaan puheenjohtajuusvuoteen.

SOS ry:n vuoden 2015 hallitus ja vastaavat (H= hallituksen jäsen):
Puheenjohtaja - Sanna Juurakko (H)
Varapuheenjohtaja ja alumnivastaava - Eveliina Julkunen (H)
Sihteeri ja ympäristövastaava - Saana Lehtonen (H)
Rahastonhoitaja - Nanna Gisselberg (H)
Tiedotusvastaava - Tiia Silfverberg
Kopovastaava 1/2 - Mikko Ilmoniemi (H)
Kopovastaava 1/2 ja tapahtumavastaava 1/5 - Tuulia Heikkilä (H)
Tapahtumavastaavat 4/5 - Sofia Häärä, Mari Leppäjärvi (H), Matilda Leppänen (H) ja Elina Nguyen (ei vielä valittu virallisesti)
Tuutorivastaavat - Suvi Koponen, Anni Lehtimäki, Erika Nuotio ja Maija Pöyhönen (H)
Varainhankintavastaava - Marja Katajamaa
Sossulavastaava 1/2 ja Talentia-vastaava - Henni Huikuri
Sossulavastaava 1/2 - Ulla Konttijärvi
Kv- ja hyvinvointivastaava - Elina Keinänen

 

Haikein terveisin ja ensi vuotta innolla odottaen,
Eveliina
SOS ry:n puheenjohtaja 2014 













Kokoustaen Linnassa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia sosiaalityön harjoittelusta

SOS ry:llä on uudet nettisivut!