Hyväksymiskirje kolahti postiluukusta – mitä siitä seurasi?
Miten löydän yliopistolle? Minkälaisia muut uudet
opiskelijat ovat ja sovinko joukkoon? On hauskaa muistella jälkikäteen
lukuvuoden ensimmäisten päivien ajatuksia ja sitä, kuinka tietämättömäksi itsensä
silloin tunsi. Eräs fuksi kertoi tulleensa pääsykokeisiin taksilla
rautatieasemalta alle kilometrin matkan, koska ei ollut varma mihin suuntaan
lähteä. Osa taas oli huolissaan siitä, löytääkö yliopistolta yhtään
omanhenkisiä kavereita. Tuleva vuosi luonnollisesti jännitti, mutta odotimme
innolla mitä se pitäisi sisällään.
Osalle meistä opintojen alkaminen merkitsi myös uuteen
kaupunkiin muuttoa. Moni meistä onkin kuvannut tätä kokonaisvaltaiseksi
muutokseksi; oli jätettävä tutut kuviot ja tietenkin perhe ja vanhat kaverit
taakseen. Oli aloitettava ikään kuin alusta. Oli opeteltava katujen nimiä ja
reittejä joita kulkea. Ja tietenkin oli heti saatava selville missä se
Särkänniemi oikein sijaitsee, paikka joka osalle oli ainoa aikaisempi
kosketuspinta Tampereeseen. Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin löytää muita
ihmisiä, enemmän tai vähemmän harhailevia, joihin tutustua.
![]() |
Jaa onko toi se Näsinneula? |
Saimmekin mahdollisuuden tutustua muihin uusiin sosiaalityön
opiskelijoihin sekä tuutoreihin jo ennen lukukauden varsinaista alkua. Siispä
osa meistä suuntasi aurinkoisena perjantai-iltapäivänä tuutoreiden
johdattelemana kahville Klubille, jossa istuimme terassilla juttelemassa
odotuksista ja lievittämässä toinen toistemme jännitystä. Seuraavalla viikolla
lukuvuosi lähti kuitenkin kunnolla käyntiin ja pääsimme tapaamaan loputkin
opiskelukaverit. Sanotaan, että ensimmäistä päivää yliopistolla on vaikea
unohtaa, ja se pitää paikkaansa. Vaikka päivä olikin yhtä uusien nimien,
naamojen ja paikkojen sekamelskaa, tuntui se ikään kuin kauan odotetulta
palkinnolta pääsykoeurakan jälkeen. Ensimmäiset viikot olivat täynnä ohjelmaa.
Kalenteri täyttyi tuutortapaamisista, orientoivista opinnoista ja erilaisista
tapahtumista, eikä ainakaan tarvinnut miettiä mitä vapaa-ajallaan tekisi.
Meille kuitenkin korostettiin, ettei ole syytä potea huonoa omaatuntoa vaikkei
energiaa riittäisi jokaisiin kissanristiäisiin. Ensimmäisten viikkojen
intensiivisyydestä huolimatta niitä voi muistella hyvillä mielin, sillä
tapahtumarikas alku auttoi pääsemään hyvin sisälle yliopistomaailmaan ja
tutustumaan ihmisiin. Alussa pystyimme onneksi luottamaan siihen, että tuutorit
olivat luomassa ryhmähenkeä ja aina saavutettavissa myös kaikista hölmöimpiä
kysymyksiämme varten. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tuntua luontevammalta nähdä toisiamme
myös tuutortapahtumien ulkopuolella.
Tutustumista edesauttoi se, että meillä oli mahdollisuus
osallistua erilaisin fukseille suunnattuihin tapahtumiin, kuten esimerkiksi
kaupunkisuunnistukseen ja fuksiaisiin. Ainejärjestömme tapahtumia on onneksi ollut
myös syksyn jälkeen läpi vuoden niin erilaisten bileiden kuin
vapaamuotoisemmankin oleskelun muodossa. Yksi syksyn kohokohdista monelle oli,
kun meille tarjoutui mahdollisuus lähteä Turkuun TaSo-päiville. Kyseessä oli
viikonloppu, johon kuului sosiaalialaan liittyvää mielenkiintoista
seminaarityöskentelyä, jonka jälkeen pääsimme tuulettumaan Itämeren
risteilylle. Runsaan ohjelmatarjonnan vuoksi tutustuminen oli helppoa, ja
yliopisto-opiskelijan arki alkoi hahmottua kaikille, myös vasta kaupunkiin muuttaneille.
Kun alkuhäkellys oli ohi, muualta muuttaneet alkoivat pohtia sitä, miten
jakaisi aikansa opiskelupaikkakunnan ja kotipaikkakunnan välillä. Osalla meistä
oli nyt useampi koti.
Tutustumisbileet |
![]() |
Haalarikastajaiset |
![]() |
Haalarimerkkien esittelyä Hämeenkadun Approlla |
Taukojumppaa fuksisitseillä |
Ajan hallinta on muutenkin asia, johon yliopisto-opiskelijan
tulee kiinnittää huomiota. Akateeminen vapaus on termi, johon tutustuminen on
aiheuttanut ensimmäisenä vuonna sekä ihastusta että vihastusta. Varsinkin
alkusyksystä käytäväkeskusteluissa saattoi kuulla ahdistusta, tuskailua ja
valitusta siitä, kuinka iso vastuu opinnoista pitää ottaa. Tenttiminen,
kurssi-ilmoittautumiset ja kurssikirjojen pänttääminen tuntuivat kaikki
monimutkaisilta ja stressaavilta asioilta alkuun, sillä onhan yliopistossa
opiskelu huomattavasti vapaampaa kuin esimerkiksi lukiossa. Monella kävi varmasti
syksyn mittaan mielessä, riittääkö oma itsekuri varmasti näin vapaaseen
opiskeluun (huhu kiertää, että tätä pohditaan usein vielä opintojen
loppusuorallakin). Pian yliopiston käytännöt alkoivat kuitenkin tulla tutuiksi.
Vaikka itseään saa edelleen toistuvasti herätellä ja olla ottamassa niskasta
kiinni, ei vapaus sanana aiheuta enää samanlaisia vilunväristyksiä kuin alkuun,
vaan on sen hyvistä puolista oppinut jo nauttimaan. Mahdolliset työt on helppo
mahduttaa kalenteriin, keskellä viikkoa voi ottaa omaa lomaa joko tärkeitä tai
vähemmän tärkeitä asioita varten eikä arkipäivien ole pakko noudattaa
kahdeksasta neljään-kaavaa, vaan opiskella saa silloin kuin se itselle
parhaiten sopii.
Näkökulmia ensimmäisestä vuodesta on varmasti yhtä paljon
kuin on fuksejakin. Me olemme kuitenkin olleet todella tyytyväisiä
yliopistoelämään ja opiskeluihin tähän asti ja olemme varmoja siitä, että
tulemme myöhemmin muistelemaan fuksivuotta lämmöllä. Yliopistomaailmaan
kiinnittyminen on luonnollisesti aina jossain määrin itsestä kiinni. Iloksemme
saimme kuitenkin huomata, että mahdollisuudet siihen ovat todella hyvät muun
muassa tuutoroinnin, opintoneuvonnan sekä erilaisten tapahtumien ja
harrasteryhmien kautta. Nyt, yliopistolla kuin kotonamme suunnistaen (ja enää
vain satunnaisesti eksyen), yritämme haalia kunnialla lukuvuoden viimeisiä
opintopisteitä kasaan, jonka jälkeen voimme toivottavasti sanoa selvinneemme
fuksivuodesta kunnialla.
Aurinkoista kevään jatkoa toivottaen,
Sofia Häärä ja Annika Lehtonen
Fuksit vuosimallia 2013
Kommentit
Lähetä kommentti